Muistin juuri, että ihmiset ovat rasittavia.
Jotenkin ottaa päähän, että kaikki yli-reagoivat, puhuvat paskaa, juoruavat tms.

Minähän en siis toki puhu paskaa (ehei, puhun vain tiukkaa faktaa). Inhoan, kun saan kuulla, että jotkut ovat puhuneet minusta. Ja sitten, että jos ihmiset riitelevät niin minun sanomisesi vedetään siihen mukaan ja taas saa selitellä en kyllä ihan niin sanonut. Se käy pidemmän päälle inhottavaksi.
Ja sitten se vittuilu. Ei oikeasti tarvitse vittuilla ja vihjailla. Voi sanoa ihan suoraan. Vihaan vittuilua yli kaiken, koska jotenkin sitä osuu aina minun kohdalle. Piilo-vittuilu on ärsyttävää, mutta vittuilu sitäkin rasittavampaa. Varsinkin, jos paikalla on ihmisiä, jotka tajuavat, että ahaa, nyt tolle vittuillaan ahahahahaaa. Nyt ei oikeasti huvita ymmärtää.
Ja sitten valehtelu. On se hassua miten pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään. Alkaa jo välillä ihan oikeasti olla epäreilua. Ei siis minulle, tällä kertaa minulle ei ole valehdeltu.
Ja sitten ja sitten ja sitten. Mikäköhän vielä ärsyttäisi.
Se, että minua harmittavia asioita pilkataan. Meinaan, kun kerron, että tunnen itseni typeräksi/lapselliseksi ja kerron syyn niin sitten siitä tuntuu tulevan joku vitsi. Kiva, kun ihmiset nauravat jutuille, jonka takia minä itken. Onpa taas reilu mäininki. Ja sitten pitäisi aina jaksaa kuunnella, huolehtia ja sympata.
Eipä huvita.

Joo, avautumiset suoritettu pitkästä aikaa.

Ps. Ai niin, pilasin hiukseni. Ne ovat kirkkaan oranssit. Jipii.