Muutaman päivän päästä pitäisi palata kouluun. En ole oikeastaan valmistautunut sellaiseen yhtään, kun olen vasta alkanut päästä kunnolla kesän tunnelmiin. Toisaalta siitä, kun olin viimeksi koulussa, tuntuu olevan ikuisuus. Ehkä tekee hyvää palata ruotuun. Ja tietysti odotan tanssitreenejä ja pianotunteja.
Nyt alkaa tosiaan se kuuluisa viimeinen vuosi peruskoulussa. Tämän lukuvuoden aikana pitäisi osallistua yhteishakuun ja vaikka mitä.
Minä haluaisin artesaaniksi vaatetusalalle. Mutta käsittääkseni minun asuinalueellani ei ole kuin yksi ammattikoulu, jossa siihen voi kouluttautua. Toinen vaihtoehto olisi varmaan kampaaja ja kolmantena yrittäisin päästä opiskelemaan audiovisualista viestintää. En ole lukuihmisiä, joten lukio ei ole ensimmäisenä mielessäni. Oletettavasti teen kaksoistutkinnon, olen liian kärsimätön sellaiseen "menen lukioon ja sitten jotain"- toimintaan. Sitten minulla olisi ammatti, jota harjottaa ja ammattitodistus -ja ylioppilastodistus jatko-opintojen varalle.
Mutta, jos nyt ensin vaikka pääsisi kuluttamaan sitä koulun penkkiä...