Keväällä pitäisi aina jaksaa panostaa niihin viimeisiin kokeisiin, jotka aina kasaantuvat siihen parille viimeiselle viikolle. Pitäisi, pitäisi ja pitäisi. Väsyttää, ulkona on ihana ilma ja sosiaaliset suhteeni ovat olemattomia. Inhottavinta on se, että näin on joka kevät ja siihen ei ikinä totu. Nytkin on matemaattisten taitojen harjoittaminen kesken, englantia pitäisi vielä treenata, lukea historiaa ja tehdä se alustus, joka aikaistui viikolla ja sain viime keskiviikkona sen tietää. Ja pitäisi harjoitella pianotutkintoon. Ei riitä, että on hyvä. Täytyy olla parempi.
Kun lukee monta tuntia, alkaa päätä särkeä. Sisällä on niin huono ilma. Ja joku tulee tyhjentämään astianpesukonetta Älä, älä kolisuttele niitä astioita, mun pää halkeaa kohta. Ja mikä se phytagoraan lause olikaan? Hei mä en nyt ehdi. Ai miksen? Mun on pakko lukea nää jutut, kun luin sitä fyssaa ja treenasin piano-konserttiin, niin jäi taas näille päiville tää lukeminen. Ja pakko mennä aikaisemmin nukkumaan, on niin paljon univelkaa. Joka kevät täsmälleen sama juttu. Siitä ei pääse mihinkään. Mutta, koska en tyydy huonoon, haluan parempaa, niin todistuksessa on oltava nätissä rivissä hyviä numeroita ja keskiarvon pysyttävä samana mitä se on aikaisemmin ollut. Syksyllä lukeminen on vain yksinkertaisesti paljon helpompaa. Aina on täynnä uutta energiaa, joka on helppo käyttää kokeisiin. Ja sitten kun keväällä niitä kokeita on huomattavasti enemmän, ei jaksa tehdä mitään. On vaan kiva olla kotona ja lukea uudestaan ne samat vanhat kirjat, kun ei kirjastossakaan viitsi käydä (tulee muka luettua enemmän koulujuttuja).

No niin, se phytagoraan lause...